Omat lehtijutut


Telma 3/2014 Turvattomasti valkokankailla

Turvallisuus ei ole elokuvan näkökulmasta kovinkaan kiinnostavaa. Tilanne, jossa kaikki tapahtuu odotusten ja standardien mukaisesti, kenellekään ei satu mitään ja kaikki tuntevat vain myönteisiä tunteita, ei toteudu edes pikkulasten Teletappi-maassa. Draama vaatii nimensä mukaisesti toimintaa.Ihmisenä olo tarjoaa loppumattoman lähteen turvallisuuden koettelemiselle. Jokainen meistä joutuu taistelemaan koko elämänsä ajan erilaisia turvattomuuden lähteitä vastaan. Näistä keskeisimmät liittyvät suurimmalla osalla meillä suomalaisista perusturvan ja hyvinvoinnin sijasta ihmissuhteisiin ja itsensä toteuttamisen haasteisiin.
Maailmankuvan laajentamiseen suosittelen iranilaista elokuvaa Nader ja Simin: ero (2011). Eksoottisuuden lisäksi aiheena on sopivasti sukupuolten tasa-arvoisuus. Kotimaisista julkaisuista tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden puolesta liputtaa Dome Karukosken Leijonasydän (2013), jossa ennakkoluuloinen skinhead muuttaa arvomaailmaansa tyttöystänsä värillisen pojan kautta. Rotuteemaa tuovat esiin myös amerikkalaiset suurtuotannot Butler  (2013) ja hurja orjakuvaus 12 Years a Slave (2013).
Vähemmän rankka ihmiselämän kummallisuuden kuvaus on juuri julkaistu Rauni Molbergin mainio TV-elokuva Siunattu hulluus (vuodelta 1975), jossa Rummukaisen veljekset oppivat sietämään erilaista veljeään ja ympäröivä yhteisö Rummukaisia heidän uskaltauduttuaan ulos torpastaan. Erilaisuutta ja tasa-arvoa (paitsi ilkeiden noitien) ylistää myös yksi kaikkien aikojen klassikko eli Ihmemaa Oz, josta on tällä hetkellä tarjolla jopa kaksi erilaista versiota.

Lehti luettavissa tästä

 

takaisin ylös


Leffaterapiaa kerran viikossa verkossa

.Mikael Saarinen on pitänyt Hyvä Terveys -lehden nettisivuilla Leffaterapiaa-blogia jo kaksi vuotta. Kasassa on jo toistasataa elokuvaa ja DVD-julkaisua Woody Allenista tuoreeseen Cannes-voittaja Michael Hanekeen. Teemoina mm. ahdistus, seksuaalisuus, kaipaus, himo... Joukossa myös vanhoja klassikkoelokuvia, kuten Brandon tähdittämä Viettelysten vaunu ja Tuulen viemän uudelleenjulkaisu. Lue viikottain vaihtuva elokuvasuositus, katso elokuva ja ruoki niin kulttuurinälkääsi kuin itsetuntemustasi.

Tästä Hyvän terveyden blogiin

 

takaisin ylös


Miksi kauhu kiehtoo?

Episodi-lehti (Mikael Saarinen)

Käynnissä on telepaattinen demonstraatio tutkimuslaitoksen auditoriossa, jossa dr Phillin näköinen mies yrittää saada kiinni vieressään istuvan miehen ajatuksista. Yhtäkkiä hän muuttuu tuskaiseksi ja alkaa täristä. Lopulta hänen päänsä yllättäen räjähtää.

David Cronebergin elokuva Scanners keräsi 1980-luvun alussa kulttimainetta myös suomalaisten kauhuelokuvien ystävien keskuudessa vaikka videokopiota oli lyhennetty lähes kaksi minuuttia. Sama kohtalo vaivasi myös monia muita tuon ajan videoharvinaisuuksia, kuten Sam Raimin Kauhun riivaamia ja Joe Danten Ulvontaa. Silti näitä sensuroitujakin kauhuklassikoja metsästettiin ja katsottiin meilläkin kuola poskella - minä mukaan luettuna. Hyvä kysymys onkin, miksi kauhu, ja erityisesti veren länträämiseen erikoistunut sellainen, kiehtoo niin monia elokuvien ystäviä elokuva-arkiston tutkijoista tavalliseen pohjanmaalaiseen duudsoniin?

PSYKODYNAAMINEN SELITYS
Yksi suosituimmista selityksistä kauhu- ja väkivaltafilmien kiehtovuudesta löytyy psykoanalyysin parista. Freudilaisen tradition mukaan kauhuelokuva koskettaa katsojiaan samalla tavalla kuin myyttiset tarinat ja sadut. Kauhuelokuvat kun käsittelevät samoja alitajuntaisia teemoja ja tarpeita, jotka eivät tyydyty ihmisten arkielämässä ja tietoisessa tajunnantilassa. Käsittelymekanismi on sama kuin unissa: alitajunnan tasolla mikään ei ole kiellettyä ja kaikki kielletty muuttuu päinvastoin sallituksi ja kiehtovaksi. Ei siis ihme, että elokuva jo ensimmäisinä vuosinaan tarttui tabuihin aiheisiin ja tarjosi seksiä, väkivaltaa ja anarkiaa. Jo 1800-luvun lopun elokuvissa munkit ja nunnat pornoilivat, ihmisiä kidutettiin ja heitettiin petojen syötäväksi, virkavaltaa ja yhteiskunnan sääntöjä vastustettiin ja nousipa itse pirukin manalasta vokottelemaan nuoria naisia ja heikkotahtoisia miehiä synnin ja rikoksen tielle.

Sata vuotta sitten jo elokuva itsessään oli vielä varsin taianomainen väline eläytyä folkloresta tuttujen tarinoiden maailmaan, joka oli sadunomainen kaikessa pelottavuudessaankin. SEA:n tutkijan Antti Alasen mukaan perinteinen kauhuelokuva aina vuoteen 1957 asti (Hammer-, italo- ja meksikokauhun syntyhetki) oli "...hillittyä, etäännytettyä, mieluiten menneisyyttä käsittelevää, ei fyysisesti shokeeraavaa, niukkoihin erikoistehosteihin tyytyvää, tarunomaistaisia hirviöitä kuvaavaa suosien romanssia ja moraliteettia sekä uskoen hyvän voittoon, tasapainon palautumiseen ja optimistiseen päätökseen". Eli Rothin Hostel (2005) on hyvä esimerkki modernista kauhuelokuvasta, joka ei toteuta yhtään näistä määrittelyistä. Sitä ei katsota pelkästään sen sisältämien kiellettyjen hedelmien (seksi, vahingoittuminen, kuolema) takia vaan siksi, että katsoja yksinkertaisesti haluaa nähdä verta.

TERRORIA, HORRORIA JA REVULSIONIA
Psykodynaamisen selitysmallin mukaan altistuessaan kielletylle, mutta samaan aikaan kiehtovalle, katsoja siis kohtaa alitajuntaisia paineitaan ja saa niitä purettua. Kissaihmisten (1942) ohjaajan Jacques Tourneurin mukaisesti "Kauhuelokuva näyttää meille, että me kaikki eläme alitajuntaisen pelon vallassa. Kun yleisö istuu pimeässä ja tunnistaa oman epävarmuutensa elokuvan henkilöhahmoissa, sille voi näyttää uskomattomia tilanteita varmana siitä, että se seuraa mukana". Ja kauhuelokuvien ystävät todella seuraavat genreään uskollisen aviopuolison tavoin. Alasen mukaan "Kauhuelokuvat ovat tahallisia painajaisia. Ne lupaavat säikyttää vapaaehtoisesti alttiiksi asettuvan katsojansa mielen ja miljöön synkkyydestä sikivillä hirviöillä ja haamuilla". Stephen Kingin mukaan terror (kauhu) on lievin muoto tästä tietoisesta pelottelusta. Kovin muoto on revulsion (inho) ja horror on jossain näiden kahden välillä.

Tämän jaottelun pohjalta on selvää, että kovapintainen kauhunharrastaja ei juurikaan hakeudu miedon terrorin valtaan vaan suorastaan välttelee M. Night Shyamalan tapaisia ohjaajia ja japanilaista eeppistä kauhudraamaa, jotka vaikuttavat lähinnä terrorin mekanismein käyden vain välähdyksittäin horrorin puolella. Todellinen kauhudiggari haluaa sen sijaan nähdä jotain hätkähdyttävää ja uutta, joka ohjaaja Pekka Lehtoa lainaten "täräyttää yleisöltä paskat housuun". Juuri tätä tarjoaa esimerkiksi Saw-trilogia: mitä mielukuvituksellisempia ja nerokkaimpia tapoja päästää ihmisiä hengiltä. Vastakohtana tälle "arvaa miten seuraava uhri kuolee" -traditiolle, jonka lanseerasi Perjantai 13 -sarja, ovat psykopaattiset tappajat ja hullut, jotka lopettelevat uhrejaan liukuhihnalta hikiseen metsurityyliin (esim. Devils Rejects ja uusi Hills Have Eyes). Nämä ovat niitä elokuvia, joita todelliset alan harrastajat katsovat ja jota myös elokuvateollisuus yhä suuremmissa määrin kauhun alueella tuottaa. Meillä harva näistä elokuvista pääsee teatteri-levitykseen vaan nämä elokuvat löytävät yleisönsä pääasiassa DVD:n välityksellä.

NYT SILTÄ IRTOSI PÄÄ
Kun helikopterin lapa leikkaa zombien pääkopan yläosan siististi irti kuin munankuoren Romeron klassisessa Dawn of the Deadissa (1978), ei kyseessä varmastikaan ole mikään elämänohje katsojille siitä, miten tässä maailmassa pitäisi käyttäytyä. Modernin kauhuelokuvan inhorealismissa satujen ja myyttien piilovihjeet ja elämänoivallukset on nimittäin hylätty tarpeettomina. Kun Grimmin-sadussa Katajainen pahan äitipuolen päähän pudotetaan rangaistukseksi myllynkivi, on jälki arvatenkin yhtä pahaa kuin Romeron filmeissä. Sadussa myllynkiven vaikutukset äitipuolen anatomiaan jätetään kuitenkin hitckockmaisesti kuulijan tai lukijan pääteltäväksi päinvastoin kuin uudessa Ennustus 666:ssa (2006), jossa kamera seuraa tunnontarkasti uhriksi joutuvan valokuvaajan dekapitaatiota, joka DVD:n ekstramateriaaleissa on oikein monena versionakin ihailtavissa. Tästä on kaikki psykologinen kuten sosiologinenkin pinta (esimerkiksi Romeron zombi-elokuvien yhteiskunnallinen kritiikki) riisuttu kokonaan pois.

Kyseessä on puhtaasti biologinen kauhu, jossa katsoja joutuu samaistumaan pahimpaan vahingoittumisen pelkoonsa. Tämä sama vahingoittumisen ja kuoleman pelko saa myös tavalliset mattimeikäläiset kurkkimaan uteliaina onnettomuuspaikoilla josko ruumiista tai autonromusta olisi jotain vielä nähtävillä Cronenbergin Crashin (1996) tapaan. Vahingoittumisen tai kuoleman näkeminen samaan aikaan sekä kiihdyttää että pelottaa meitä ihmisiä. Kunnon kauhuelokuva toimiikin kuin pitkä juoksulenkki, joka fyysisen rasittavuutensa lisäksi tuottaa suuren annoksen kehon omaa mielihyvähuumetta endorfiinia. Kun siihen pääsee tykästymään, mieli ja lopulta myös kehokin, alkaa vaatia sitä yhä säännöllisemmin ja suurempina annoksina. Oli kyseessä sitten pitkän matkan juokseminen, tupakointi, porno tai kauhu, siihen voi jää huomaamaattaan kiikkiin, jos ei pidä varaansa.

KAUHULLE ALTISTUMISEN HAITAT
Juuri tähän addiktoituneeseen kauhunkuluttamiseen ovat sensuurin kannustajat aina perustaneet kritiikkinsä. Useat psykologiset ja sosiologiset tutkimukset kun todistavat, että liikaa väkivaltaviihteelle altistuvat muuttuvat, jos ei käyttäytymiseltään niin ainakin asenteiltaan, keskivertokansalaisia kovemmiksi. Koeolosuhteissa he alkavat epäempaattisimmiksi, heidän on vaikeampi samaistua uhrin asemaan joutuneisiin, he ovat valmiita antamaan kovempia rangaistuksia elämän kolhimille ja myös heidän elimistönsä käy kuumempana kuin viattomia luontofilmejä katsovien. Lapsilla jo liiallinen pikkukakkosen tuijottaminen nostaa elimistön aktivaatiotasoa ja saa heidät nukkumaan levottomammin.

Sen sijaan näyttöä siitä, että Kellopeli appelsiinin (1971) tai Natural Born Killersin (1994) katsominen saisi aikaan elokuvissa demonstroitua holtitonta käyttäytymistä ei ole missään päin maailmaa voitu pitävästi osoittaa, vaikka kyseisistä elokuvista oikeuttakin on käyty. Suomalaiset perheenisät lahtaavat siis perheitään aivan muista yksilöpsykologisista syistä kuin The Shiningin (1980) innoittamina.

Elokuvat muuttavat elimistömme kierroslukua ja hetkellistä asennoitumistamme, mutta käyttäytyminen on tästä huolimatta aina myös yksilön omasta tahdosta riippuvaista. Mitään Videodrome-signaalia, joka siis turmelisi aivojamme pysyvästi ja vaikuttaisi aivoihimme, ei edes pahimmista lättäyselokuvista ole löydetty. Tältä osin on helppo yhtyä Fellinin sanoihin sensuurin kannattajista: "Sensuuri on tapa tunnustaa oma heikkoutensa ja älyllinen riittämättömyytensä". Jos siis kauhuharrastajien on helppo altistua peloilleen ja keskittyä kokemaan kuumia tunteita vapaaehtoisessa horror-tuokiossaan, niin näitä elokuvia vastustaville riittää jo pelkkä ajatus elokuvien haitallisuudesta aiheuttamaan saman efektin. Ei siis ihme, että kauhuelokuvalla on suuri joukko vastustajia, jotka kyllä viime aikoina ovat saaneet pitää mölyt mahassaan sillä aikaa kun kauhuelokuvien ystävät ovat viritelleet kotiteatteriaan kuntoon ja valmistautuneet Lötköjen yöhön (1986).

YHTEISÖLLISTÄ PELKOA
Kauhuharrastuksen ja jopa lättäys-addiktion pohja on siis löydettävissä kaikille ihmisille yhteisistä peloista ja ihmisyhteisön ja yksilöiden piilotajunnasta, joka haluaa anarkistisesti rikkoa tabuja. Kauhudiggareiden analysoinnista unohdetaan kuitenkin usein tähän harrastukseen keskeisesti liittyvä sosiaalinen ulottuvuus. Kauhu ja kauhuelokuvat ovat 1980-luvun videofriikeistä lähtien olleet aina toimintaa, joka on yhdistänyt hyvinkin erilaisita taustoista olevia ihmisiä. Elokuvia on metsästetty ja katsottu yhdessä ja niiden sisältämiä erikoisefektejä on tarkasti analysoitu aamunkoitteeseen saakka. Monet uuden sukupolven kauhuohjaajista (esim. Sam Raimi ja Eli Roth) ovat itsekin lähtöisin tällaisista harrastajapiireistä, joissa kauhuelokuvalla on ollut tärkeä sosiaalinen merkitys. Onpa tämän harrastuksen pohjilta perustettu myös Suomeen elokuvien maaahantuontiyrityksiä, elokuvatapahtumia ja säännöllisesti ilmestyviä lehtiäkin.

Voi olla, että juuri tämä harrastuksellinen ja sosiaalinen elementti pitää suurimman osan näiden elokuvien suurkuluttajista tasapainoisina kansalaisina, joilla on vain pieni pahe takataskussaan. Kauhuelokuville altistumisessa niin kuin missä muussakin kuluttamisessa on hyvä muistaa, että liika on liikaa ja kohtuus kaikessa. Liiallinen Pahkasian lukeminen kuten suklaan syöminen johtaa väistämättä epätasapainoon niin fyysisesti, henkisesti kuin sosiaalisestikin. Hostel on kaikessa shokeeraavuudessaan kuitenkin melko pliisua kamaa verrattuna julkisiin teloituksiin, joita myös helsinkiläisyleisö vielä sata vuotta sitten seurasi mielenkiinnolla Senaatintorilla.

On tärkeää suojella lapsia fiktiivisiltä kauhukokemuksilta, koska he eivät vielä pysty tajuamaan eroa fantasian ja todellisuuden välillä. Aikuisten ihmisten kauhuharrastuksen paheksuminen sen sijaan voi kertoa enemmän paheksujan omista peloista ja niiden käsittelyn vaikeudesta kuin kauhuelokuvien todellisista haitallisista vaikutuksista. Kreivi Draculan sanoin "Toivotan teidät tervetulleeksi. Voitte käydä sisään omasta vapaasta tahdostanne."

 

takaisin ylös


Avioliiton onnea

Anna-lehti (Mikael Saarinen)

Olet aivan kuten äitisi!
- En nyt ihan kaikessa.
Sinä et pidä siitä, että minäkin käyn välillä kaupungilla pitämässä hauskaa.
- Olen saattanut joskus suuttua turhasta.
Vai joskus. Sinä olet aina pahalla päällä!
- No kuka käy töissä, kun rouva vain shoppailee ystävättäriensä kanssa, vaikka meillä ei ole varaa siihen?
Tuhlaat sinäkin ja istut iltaa niiden pirun kavereittesi kanssa.
- Älä sinä arvostele ystäviäni!
Sinä tämän aloitit…

PARITERAPIA EI JUURI PURE VUOROVAIKUTUSONGELMIIN
Psykologi John Gotman on tutkinut parisuhteita jo yli kolmekymmentä vuotta. Hän tietää, että erojen, avoliittojen ja sinkkujen määrä kasvaa koko ajan. USA:ssa arvioidaan, että uusista avioliitoista jopa 67 % kariutuu. Meillä Suomessa luku on vain 50 %. Toisista avioliitoista meilläkin eroon päätyy jo 2/3. Edes parisuhdeterapia ei auta kriisien laukaisemiseen: vain 35 % hyötyy tutkimusten mukaan pariterapiasta ja 50 % terapiassa käyneistä pareista kohtaa uuden vakavan kriisin vuoden sisällä terapian loppumisesta.

ILMEET PALJASTAVAT
Gotman uskoo, että kun pariskunnat riitelevät, tärkeintä ei ole se mitä he sanovat, vaan mitä he näyttävät kasvoillaan. − Ilmeet ovat tärkeitä, sillä me katsomme eniten juuri kasvoihin. Emme laita seinillemme rakkaittemme jalkojen kuvia vaan heidän hymyilevät kasvonsa, Gotman sanoo. Hänen mukaansa erityisesti tietyt ilmeet paljastavat ihmisten todelliset ajatukset suhteen tilasta. Otsalla näkyvän nk. surulihaksen aiheuttamat rypyt ja ylösalaisin oleva hevosenkenkä kulmakarvojen välissä saa toisen helposti toivottomaksi ja väsyneeksi tilanteeseen ja jopa inhoamaan toista tyyliin − Nyt hän taas aloittaa. Gotmanin tutkimusryhmän mukaan halveksunnan ilme on yksi parhaista avioeron todennäköisyyttä ennustavista tekijöistä. − Se ennustaa myös tarttuvien tautien määrää, joihin vastaanottaja sairastuu seuraavien vuosien aikana. Ylenkatse ei ole terveellistä.

MITTARIT KERTOVAT FAKTOJA
Gotmanin johtamassa avioliiton tutkimuslaitoksessa Washingtonin yliopistossa Seattlessa pareja ei kuunnella empaattisesti mukavissa tuoleissa istuskellen. Psykologi Sybil Carrere kertoo, että terapeuttisen kuuntelun sijaan he kytkevät parit useisiin fysiologisiin mittalaitteisiin, kuten sydämen sykemittari ja ihon sähkönjohtokyky. − Jotta näkisimme, mitä kehossa tapahtuu, kun pariskunnat väittelevät. Me myös videoimme kaiken, jotta voimme mitä ilmeitä ja eleitä heidän kommunikaatiossaan on. Olemme nimenomaan kiinnostuneita ei-verbaalisesta viestinnästä, kun pariskunnat keskustelevat keskenään. Se mitä sanomme riidellessämme ei olekaan niin tärkeää vaan se, mitä samalla aikaa ajattelemme ja miten kehomme sen tietämättämme toiselle viestii.

KEHOPARKA
Gotmanin vastaanotolla pariskunta saa kuulla, mitä heidän arkisen väittelykeskustelun aikana fysiologisella tasolla oikein tapahtui. − Sydämenlyöntisi nousee 136 lyöntiin minuutissa vaikka istut vain puhumassa miehesi kanssa. Et ole punttisalilla vaan pelkästään puhumassa. Naisten normaalipulssi on noin 80, Gotman selostaa nuorelle perheenäidille rauhallisesti. − Sinun pulssisi taas nousi 125:een, hän kertoo naisen miehelle. Kun terve sydän lyö yli 100 kertaa minuutissa, elimistö erittää adrenaliinia ja silloin joudumme fysiologiseen tilaan, jossa on mahdotonta kuunnella toista. Gotman pystyy muutaman minuutin videopätkästä näkemään, mitkä tunteet ovat muita selvemmin esillä parien välisessä kommunikaatiossa. − Jos tämä esimerkkipari ei käsittele halveksunnan ja inhon tunteitaan, siitä tulee pysyvää. Ja tilanne on vakava, koska nainen harkitsee jo eroa.

ETUAIVOLOHKOJEN YHTEYS
Ihmisten aivot ovat jatkuvassa kommunikaatiossa toistensa kanssa vaikka me emme sitä tietoisesti rekisteröikään. Evoluution kautta meille on kehittynyt nopea hermoverkosto koodaamaan tunneinformaatiota. Tieto kulkee tätä verkkoa pitkin kymmenen kertaa nopeammin kuin tietoisen ajattelun alueella. Tämä on aikoinaan ollut tärkeää eloonjäämisen kannalta. − Ihmiset eivät usein tiedä, että he katsovat kumppaninsa otsaa ja näkevät stressin ilmaisun, Gotman luennoi. − He eivät rekisteröi sitä tietoisesti. Heille vain tulee epämukava olo. He haluavat vain pois tai kyllästyvät noihin ilmaisuihin, mutta eivät tiedä miksi.

AVIOLIITON YHTÄLÖ
Gotmanin tutkimusryhmä on onnistunut vuosikymmenien työn tuloksena tiivistämään pitkän parisuhteen salaisuudet muutamiin merkittäviin tekijöihin. Matemaatikot ovat jopa onnistuneet muodostamaan yhtälön, jolla näiden tekijöiden pohjalta voidaan 95 % todennäköisyydellä ennustaa se, eroaako tutkimuksissa ollut pariskunta vai ei. Tutkimuksen kohteena on aina parin keskinäinen kommunikaatio. Henkilökohtaiset ominaisuudet, kuten persoonallisuus tai lapsuuden traumat, eivät ole oleellisia vaan se, miten yksilöt kommunikoivat keskenään tässä ja nyt vaikkapa aamiaspöydässä tai kaupan jonossa.

NEGATIIVISUUDEN VOITTO
Kaavan perustan muodostaa havainto, että kielteisyys hapattaa varmasti hyvinkin alkaneen liiton. Gotmanin mukaan tämä on usein nähtävissä jo tavassa, jolla pariskunnat kuvaavat ensimmäistä tapaamistaan ja rakastumistaan: − HÄN ei vaivautunut edes silloin tulemaan ajoissa treffeille! Myönteisten ja kielteisten ilmaisujen määrä onnellisten pariskunnilla noudatta suhdelukua 5 myönteistä suhteessa 1:een kielteiseen kun taas eroavilla pareilla se on 0,8 suhde 1:een. Pelkkä positiivisuus ei kuitenkaan "furmanilaisittain" ennusta onnellista ja pitkäikäistä liittoa vaan nimenomaan kielteisten ilmaisujen vähäinen määrä.

VIHAISET VASTAUKSET
Toinen keskeinen tekijä on se tapa, jolla vastaamme toisen meille esittämään riitelytarjoukseen. Yhtälön ja parien tutkimisen pohjan muodostaa havainto, että riitelevät pariskunnat ajautuvat nopeasti vastavuoroiseen negatiiviseen kehään, josta ei ole tietä ulos. Tämä musta aukko ikään kuin imaisee heidät sisäänsä. Vaikka korjausyrityksiäkin tehdään, ne ovat sävyiltään kielteisiä tyyliin − Älä keskeytä minua! En keskeyttäisikään jos antaisit joskus minunkin puhua... Onnelliset pariskunnat sen sijaan osaavat nopeasti ulos näistä kehistä tyyliin − Anteeksi, mitä sanoitkaan tai − Anteeksi etten kuunnellut. Voisitko toistaa vielä kerran?

VAATIVA JA VETÄYTYVÄ
Kolmas keskeinen tekijä liittyy John Grayn mainostamaan mars ja venus -ilmiöön. Gotmanilaisittain ilmiötä kutsutaan vaativa-vetäytyvä -kuvioksi, jossa toinen etsii AGGRESSIIVISEN vaativasti ratkaisua ja ulospääsyä ongelmista ja toinen vain välttelee ja yrittää paeta koko keskustelusta. Tutkijoiden havaintojen mukaan naiset ovat näitä vaativia verbaalikkoja ja miehet vetäytymään pyrkiviä marsilaisia.

MAAILMANLOPUN RATSUMIEHET
Mallin neljättä kokonaisuutta Gotman nimittää neljäksi maailmanlopun ratsastajaksi. Ne ovat kriittisyys, ylenkatse, defensiivisyys ja mykkäkoulun pito.

ERON YHTÄLÖ
Emotionaalinen liikkumattomuus + negatiivinen perusasennoituminen ennen keskustelua + negatiiviseen kehään joutuminen keskusteltaessa + myönteisen perusasennoitumisen tilan menettäminen.

ONNELLISUUDEN OSATEKIJÖITÄ
Sovinnollisuus + arvostaminen + huumori + hyväksyminen + nauru + fyysinen kontakti + hymy. Stressaantuneilla parsikunnilla 1,49 ja ei-stressaantuneilla 1,93 per minuutti.

PARIEN VALMENTAMINEN
Gotmanin ryhmä on hyvistä erojen ennustamiskyvyistään optimistinen sen suhteen, että erokierteelle voi tehdä jotain − ja nopeasti. Kolmen vuoden testauksen aikana he havaitsivat, että vain puolen tunnin konsultaatio parin toisella laboratoriokäynnillä sai aikaan merkittäviä muutoksia 80 % pariskuntia. Tässä ajassa he antoivat tietoa ja neuvoja vain yhdestä keskeisestä ongelmasta vuorovaikutuksessa liittyen fysiologiaan, ajattelumalleihin tai käyttäytymiseen laboratoriotilanteessa. Ne 20 % jotka eivät hyötyneet tästä keskustelusta kieltäytyivät tutkijoiden antamista neuvoista kokonaan jo konsultaatiotilanteessa. He siis halusivat pitää kiinni negatiivisuuden kehästään syystä tai toisesta

ENSIMMÄISET 7 JA 16-20 VUOTTA
Suurin osa eroista sijoittuu ensimmäisten seitsemän vuoden ajalle. Seuraava ero piikki alkaa kuudentoista vuoden kuluttua ja jatkuu aina 20:een vuoteen asti. Ensimmäisen 7 vuoden aikana negatiivinen kehä ennustaa muita tekijöitä enemmän erouhkaa kun taas myöhempinä vuosina ennustajana toimii myönteisten ilmaisujen puute.
 

Lähteet:
Gottman, J. M., Murray, J. D., Swanson, C. C., Tyson, R. & Swanson, K. R. (2002). The mathematics of marriage, Dynamic nonlinear models. MIT Press, London.

DVD:
Ihmiskasvot 1. Kasvot kertovat. Dokumentti, BBC. Universal Pictures Finland.

 

takaisin ylös


Energiahoidot

Anna-lehti (Mikael Saarinen)

Marja oli pelännyt lentämistä niin kauan kuin muistaa. Aluksi ahdistus valtasi vain lentokoneessa, noustessa ja laskeuduttaessa, mutta vähitellen se paheni; jo pelkkä ajatus lentomatkalle lähtemisestä sai hänet ahdistumaan. Viime syksynä Marja sai yllättäen tiedon työmatkasta Ranskaan ja tajusi, että siitä kieltäytyminen minkä hyvänsä syyn varjolla voisi johtaa jopa työpaikan menettämiseen. Oli pakko hakea apua nopeasti jostain, ja Marja muisti kuulleensa sukulaiselta uudesta ”pikaterapiasta”.
Vastaanotolla Marja alkoi kertoa terapeutille automaattisesti elämänhistoriaansa ja lentopelkonsa yksityiskohtia. Mutta psykologi keskeyttikin hänet pian: aikaa olisi vain 45 minuuttia, joten oli paras ryhtyä toimeen. Kun terapeutti oli esitellyt hoitomenetelmän lyhyesti, hän kehotti Marjaa eläytymään lentopelon kokemukseen. Koska Marja oli ajatellut ja pelännyt työmatkaansa jo viikkokausia, epämiellyttävän rintaa pakottavan ahdistuksen tunteen aktivointi ei ollut hänelle vaikeaa. Samalla Marja alkoi terapeutin ohjaamana taputella sormenpäillään itseään kasvoihin, kainalon alle ja rintakehään.
Parin minuutin kuluttua Marja yrittää taas eläytyä pelkoonsa. Mutta yllättäen hän ei enää pystykään palauttamaan mieleensä ahdistavaa tunnetta. Viikon päästä Marjalta tulee Pariisista tekstiviesti terapeutille: ”Täällä ollaan eikä pelottanut koneessa yhtään! Tätä on kyllä vaikea uskoa todeksi.”

Samanlaisen ihmetyksen vallassa ovat useimmat, jotka ovat saaneet avun uudesta energiapsykologisesta hoitomenetelmästä. Se eroaa tavanomaisista terapiatekniikoista ratkaisevasti: hoito ei olekaan keskustelemista terapeutin kanssa pari kertaa viikossa vuodesta toiseen, vaan ongelmaan liittyvät kiusalliset tunteet pyritään sammutaan tässä ja nyt – etsimättä niihin sen syvällisempiä syitä. Vastaavanlaisia kehoon suoraan vaikuttavia terapioita on syntynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana suuri joukko. Kaikille niille on yhteistä ajatusten, tunteiden ja kehollisuuden yhdistäminen ja tätä kautta ongelmiin sitoutuneen energian vapauttaminen takaisin normaaliin elämään.

Nauroin aluksi koko jutulle
”Jos teen perinteistä psykoterapiaa, ongelmista vapautumiseen menee parisen vuotta; hypnoosilla puoli vuotta; silmänliiketerapia EMDR:llä viikkoja, mutta tällä tekniikalla se hoituu päivässä!” Näin totesi norjalainen energiapsykologiseen hoitoon perehtynyt terapeutti suomalaiselle kolleegalleen.
Norjassa, samoin kuin Ruotsissa ja Tanskassa on jo satoja tällaisia ”taputteluterapeutteja”. Keski-Euroopassa ja Iso-Britanniassa energiapsykologisen hoidon tekniikat tunnetaan jo melko yleisesti. Suomeen energiapsykologiset hoitotekniikat ovat vasta tulossa. Viime syksynä Lyhytterapiainstituutin järjestämä ”Taputtamalla terveeksi” -valmennus keräsi viitisenkymmentä hoitoalan ammattilaista tutustumaan menetelmään, mutta hoitotekniikoita aktiivisesti käyttäviä terapeutteja on vasta muutamia. Tilanne korjautuu keväällä, kun terapeuttien varsinainen peruskoulutus alkaa.

Hoitomuotoa on käytetty menestyksekkäästi mm. paniikkihäiriöiden, korkean paikan kammon ja post-traumaattisen stressin hoitoon. Tavanomaisia terapioita parempia tuloksia on saatu myös pakko-oireiden ja sosiaalisten pelkojen hoidossa. Hoitomallia on sovellettu myös painonhallintaan ja yleisen suorituskyvyn parantamiseen urheilussa ja työssä.
Tutkimusten ja hoitokokemusten mukaan jopa 80 prosentilla asiakkaista häiritsevät tunteet katoavat muutamassa minuutissa. Mutta kieltämättä ajatus siitä, että ihminen vapautuisi vuosia kestäneestä piinasta vain taputtelemalla itseään hetken, tuntuu oudolta – jopa hassulta. Joensuulainen psykologi Juha Siira kertoo itsekin nauraneensa aluksi koko jutulle.
– Mutta kun kokeilin menetelmää pelko-asiakkaillani, joilla ei mikään muu hoito ei ollut toiminut, alkoi tulla tuloksia. Ensimmäisellä kerralla hämmästelin, miten tällainen nopea ongelmien ratkaisu voi olla mahdollista. Se tuntui suorastaan ihmeelliseltä. Hoidon nopeuden ja helppouden takia monet ihmiset jopa kieltäytyvät uskomasta oireidensa kadonneen. He ovat eläneet jo vuosikymmeniä niiden kanssa ja ne ovat ahdistavuudestaan huolimatta tuttuja ja turvallisia. Niistä luopuminen vastaisi psykologisesti melkein puolisosta eroamista.
Juha Siira on Suomessa pisimmälle taputteluhoitoihin kouluttautunut terapeutti ja tekee aiheesta myös väitöskirjaa Joensuun yliopistolle. Siira kääntää juuri ensimmäistä suomenkielistä energiapsykologista itsehoito-opasta, joka ilmestyy keväällä Lyhytterapiainstituutin kustantamana.

Ainakaan siitä ei ole haittaa
Kuten aina uudet asiat, energiapsykologiset hoidotkin ovat herättäneet terapiapiireissä paitsi kummeksuntaa myös vastustusta. Vaikka silmänliiketerapia EMDR:ää on tutkittu pitkään ja käytetty menestyksekkäästi etenkin traumojen hoidossa, sekään ei ole saanut Suomessa vielä varauksetonta hyväksyntää. Ajatus, että traumaan liittyvät pelot katoavat REM-unen aikana tapahtuvien nopeiden silmänliikkeiden aikaansaamisella terapiassa, on joillekin liikaa, vaikka kontrolloiduissa tutkimuksissa teho on kiistattomasti osoitettu. Sama ongelma koskee nyt taputteluhoitoja ja muitakin kehoterapioita. Puhutaan lume eli plasebovaikutuksesta tai puhtaasta sattumasta ja uskotaan, että oireet palaavat pian takaisin tai muuntavat vain muotoaan vaikka seurantatutkimuksissa näin ei ole todettu käyvän.

Energiapsykologista tutkimusta vaivaa sama ongelma kuin psykoterapian tuloksien tutkimusta ylipäätään: täysin vedenpitäviä syy-seuraussuhteita on vaikea osoittaa, koska parantumiseen vaikuttavia tekijöitä ei voi todentaa millään tieteellisesti pätevällä mittarilla. Energiapsykologisten hoitojen yhteydessä puhutaan kehon pienenpienistä energiavirtauksista – esimerkiksi niistä, jotka liittyvät ajatuksen ja aikomuksen syntymiseen aivoissa – ja tällaisia virtauksia on vaikea, jopa mahdoton mitata.
Muun muassa kirjailijapsykologi Tony Dunderfelt on pitkään puhunut psykologiassa käynnissä olevasta suuresta teoreettisesta muutoksesta, joka liittyy kehomme energiajärjestelmiin. Dunderfeltin mielestä psykologiassa pitäisi jo hyväksyä se tosiseikka, että jokainen ajatus vaatii energiaa.
– Kun siirrämme huomiotamme, luomme mielikuvan tai kun meissä ylipäätänsä viriää tunne, emme huomaa sitä, mutta se kuluttaa ja siirtää energiaa kehossamme, Dunderfelt sanoo. Hänen mielestään voimme vaikuttaa näihin kehon energiavirtoihin sekä sisäisesti ajattelullamme että suoraan ulkoapäin – esimerkiksi juuri taputtelemalla.
Juha Siira toteaa, että hoitojen tuloksellisuus on hänen omien ja satojen ulkomaisten terapeuttien kokemusten, mutta myös huolellisten tutkimusten mukaan kiistaton.
– Jopa oma väitöskirjaohjaajani, joka akateemikkona suhtautui aluksi hyvin epäilevästi näihin tekniikoihin, on joutunut muuttamaan käsityksiään. Käytän näitä tekniikoita itseenikin, esimerkiksi ennen luennointia.
Ja oli oireiden katoamiseen taputtelun jälkeen syynä mikä hyvänsä, varmaa on ainakin se, ettei taputtelusta ole koitunut haittaa kenellekään.

Tunteiden akupunktiota ilman neuloja
Taputteluun liittyvien hoitomenetelmien keksijänä pidetään amerikkalaista psykologia Roger Callahania. Hänellä oli kaksikymmentä vuotta sitten vesipelkoinen asiakas Mary, jonka hoito ei perinteisillä kognitiivisilla hoitokeinoilla edistynyt. Turhautuneena Callahan päätti kokeilla Maryn kanssa yhden, vatsa-aluetta hermottavan akupisteen taputtamista, koska Mary oli kertonut epämiellyttävistä tuntemuksista juuri alavatsassaan aina, kun hän joutui ajattelemaan veden ääreen menoa. Yhtäkkiä vuosikymmeniä jatkunut pelko katosi ja Mary saattoi lähestyä Callahanin uima-allasta ensimmäistä kertaa ahdistumatta.
Maryn ihmeparantumisen kannustamana Callahan alkoi tutkia kiinalaista perinteistä lääketiedettä, sen kuvaamia kehon meridiaaniratoja, niiden varrelta löytyviä akupisteitä sekä näiden yhteyttä tunteisiin ja ajatteluun. Kiinassa puhuttiin jo 4500 vuotta sitten chi-energian virtauksista meridiaanien kautta; Intiassa sama ilmiö kuvattiin kehon energiakeskuksien eli chakrojen avulla.
Kiinalaisten mukaan chi-energiamme huolehtii niin verenkiertojärjestelmämme toiminnasta kuin sisäelimistämme. Kun energia virtaa veren kanssa tasaisesti kehossamme, olemme terveitä. Kun näihin järjestelmiin tulee tukoksia, voimme huonosti tai sairastumme. Sairauksia ja huonoa oloa voidaan hoitaa löytämällä oireen kautta sitä energisoiva meridiaani ja vaikuttamalla siihen akupisteiden kautta.
Periaatteessa energiapsykologisissa hoidoissa on kyse samasta kuin akupunktiossa – vain ilman neuloja.
Erilaisia meridiaaneja eli energiaväyliä sanotaan olevan kehossa noin 70, mutta energiapsykologisissa hoidoissa niistä hyödynnetään vain 14:ää. Meridiaanit on nimetty niiden sisäelinten mukaan, joihin ne kytkeytyvät, kuten vatsa-, keuhko- ja sydänmeridiaani.
Meridiaanien olemassaoloa on yritetty todentaa nykytekniikalla. Niiden yläpuolisesta ihosta on muun muassa mitattu erilaista sähkövastetta kuin ympäröivästä ihosta, ja onpa eräs tutkija onnistunut ottamaan meridiaaneista kuviakin. Mutta ollaanpa meridiaanien todenperäisyydestä mitä mieltä hyvänsä, akupunktuuri on silti nykyään hyväksytty hoitomuoto lääketieteessä lähes kaikkialla maailmassa, etenkin kivunhoidossa.

Energiatukokset avautuvat
Roger Callahan päätyi kiinalaisten tapaan siihen, että ihmisten ongelmien perimmäinen syy on hermoston ja muun kehon energiasysteemissä vaikuttavissa häiriöissä, joita ongelmiin keskittyvä ajattelu ylläpitää. Tästä syystä hän nimesi terapiansa ajatuskenttäterapiaksi.
Callahanin tekniikan pohjalta on kehitetty kymmeniä hieman eri tavalla toteutettavia, mutta samaan ideaan perustuvia tekniikoita. Perusajatuksena energiapsykologisessa hoidossa on palauttaa energianvirtaus normaaliksi ja avata meridiaanitukokset, joiden katsotaan aiheuttavan kiusallisia tunteita ja erilaisia fyysisiä oireita.
Hoitotilanteessa ihminen virittäytyy ahdistavaan kokemukseensa – esimerkiksi pelkoa aiheuttavaan tilanteeseen tai vaikkapa kumppanin loukkaavan käytöksen aiheuttamaan muistoon. Tämä häiritsevä ärsyke yhdistetään tunnekokemukseen liittyvien akupisteiden taputteluun tietyllä kaavalla. Silmänliiketerapiassa akupisteiden taputtelun korvaa silmien rytminen liikuttelu, kosketus tai kuuloärsyke, jonka uskotaan purkavan aivoihin väärällä tavalla tallentuneen traumaattisen muistimateriaalin ja vapauttavan näin henkilön ongelmastaan. Kehoterapiassa asiakasta taas ohjataan liikuttamaan kehoaan tunnelukkoja purkavalla tavalla.

Vaikka norjalaisterapeutti vihjasikin ”päivässä parantumisesta”, se on tietysti kärjistys. Siira korostaa, että kyseessä ei ole pelkästään mekaaninen ja jokaisen noin vain hallitsema tekniikka vaan terapeutin pitää aina suhteuttaa hoitonsa asiakkaan kokonaistilanteeseen.
– Mitä tahansa ei voi tehdä ja kokeilla kylmiltään. Asiakkaan mielen pitää koko ajan pysyä perässä ja oman hallinnan tunteen säilyä. Siira tähdentää.
Tästä syystä pelkkä yksi 45 minuutin taputteluistunto harvoin riittää, vaan terapeutin ja asiakkaan yhteistyösuhteen ja luottamuksen saavuttaminen voi vaatia 5-10 tapaamista, johon kuuluu hoidon seurantaa ja esille nousseiden toisten ongelmien käsitelyä. Nyrkkisääntönä on, että mitä spesifimpi ongelma on, esimerkiksi käärmepelko kesämökillä, sitä nopeampaa siitä eroon pääseminen on. Sen sijaan nk. kasvutraumojen (lapsuus, nuoruus) häivyttäminen vie enemmän aikaa, koska ne koskettavat usein kokonaisvaltaisesti ihmisen käsitystä itsestään ("olen ei-rakastettava, pelkuri, epäonnistunut surkimus...").

Tyypillinen hoitokokonaisuus menee Siiran mukaan jotenkin näin.
– Ensimmäisellä kerralla kartoitamme yhdessä tilannetta ja tutustumme hoitomalliin. Usein näytän asiakkaalle videolta tapausesimerkin. Sen jälkeen tutkimme, mitä hoitopisteitä meidän tulee käyttää. Siiran mukaan etenkin EDxTM-hoito on aina prosessi, jossa terapeutti ohjaa taputtelua diagnosoinnin ja hoidon tuloksellisuuden kautta.
– Hoitokertojen välillä asiakas tekee kotona tapaamisella oppimiaan sarjoja, ja jos kyseessä on esimerkiksi välttämiskäyttäytymistä, altistuu pelkoa herääville tilanteille harjoitusmielessä. Tarpeen mukaan tapaamme sitten esimerkiksi parin kuukauden kuluttua seurantakäynnillä. 90 % tapauksissa 1–3 tapaamiskertaa kuitenkin riittää, Siira vakuuttaa.

On hyvä muistaa, että kaikki energiaterapiat ja -tekniikat ovat vain välineitä, joiden tehokas hyödyntäminen, etenkin monimutkaisissa ongelmissa, vaatii terapeuttisia perustaitoja ja kokemusta. Vaikeiden paniikkioireiden tai masennuksen itsehoito tuskin onnistuu, mutta kaikille tutun masennuksen tai ahdistuksen kokemus tai lievä esiintymisjännitys todennäköisesti helpottuu seuraamalla ohjeita tarkasti ja tekemällä harjoituksia säännöllisesti. Olipa ongelma mikä tahansa, taputtelusta ei väärin ajoitettuna tai tehtynäkään ole kenellekään mitään haittaa.
 

Lihakset ja mieli
Ajattelun, tunteiden ja energian sekä fyysisen toiminnan yhteydestä todistaa ns. lihastestausmenetelmä. Sen idea on yksinkertainen: kun ihminen virittäytyy kiusalliseen ajatukseen tai tunteeseen, lihasvaste esimerkiksi käden ojentajassa heikkenee, myönteisessä tunteessa se vahvistuu. Sama tapahtuu myös valehdellessamme. Tätä ilmiötä käytetään hyväksi valheenpaljastuskoneissa.
Tätä voit kokeilla itsekin. Nosta käsi hartioiden tasolle vaakasuoraan. Pyydä sitten jotakuta kevyesti painamaan kättäsi alaspäin ja ajattele samalla jotain myönteistä asiaa tai tunnetta. Tee sama toistamiseen, mutta ajattele nyt jotakin kiusallista asiaa. Tunteiden sijaan voit myös sanoa ääneen esim. 2+2=4 (käden alaspainallus) ja sitten 2+2=6 (alaspainallus). Huomaa, kuinka kätesi vahvuus vaihtelee eri kerroilla.

TFT (Thought Field Therapy eli ajatuskenttäterapia)
EFT (Emotional Freedom Technique eli tunteista vapautumisen tekniikka)
EDxTM (Energy Diagnostic and Treatment Methods eli energia diagnostiikka ja hoitomenetelmät)

 

takaisin ylös


sensitiva_logo
arkisto etusivu yhteystiedot