Haastattelut


Klovni heitti veivin

Sana 4.9.2014
(toim. Janne Villa)

Rakastetun näyttelijän Robin Williamsin itsemurha pysähdytti hänen elokuviensa ystävät. Miksi niin moni viihdyttäjä ja koomikko kärsii masennuksesta? Onko hauskuuttajan rooli liian raskas?

Hirttääkö vitsiniekan rooli päälle 
Moni Robin Williamsin ystävä sanoi, ettei tuntenut näyttelijän haavoittuvaa ja herkkää puolta, Mikael Saarinen kertoo.  – Tämä tarkoittaa usein sitä, että ihmisen on täytynyt leikata psyykestään palasia pois. Jos ihminen kokee klovnin roolin psyykeään suojaavaksi, siitä ei pääse eroon kuin kohtaamalla omat kipupisteensä. Joillakin nämä klovnin rooli jää päälle. – Jokainen tunnistaa kaveriporukan vitsiniekat, jotka ovat jumiutuneet siihen, että heillä on aina kova meno päällä, vaikka he olisivat kuinka ahdistuneita, masentuneita ja itkuherkkiä. On myös näyttelijöitä, jotka ovat samaistuneet siihen, että heidän elämänsä on suurta draamaa ja kärsimystä.
Viihdyttäjällä ei ole ehkä mahdollisuutta kysyä, mitä hän haluaisi oikeasti olla. Vitsiniekalta kysytään hyviä vitsejä, eikä sitä miten hänellä menee.
– Jos ihminen samaistuu siihen, että hän on se hauska mies, hän saattaa etääntyä persoonansa muista puolista. Rooli jää päälle ja hirttää kiinni. Jos tällaista sisäistä taistelua joutuu käymään vuosikymmeniä, se on todella kuluttavaa. – Naurun, komiikan ja myönteisyyden voima on mahtava, mutta persoona ei ole ehyt, ellei ihminen kykene integroimaan siihen myös kärsiviä puoliaan. Mikael Saarinen viittaa Juice Leskisen kappaleeseen Klovni heittää veivin. Siinä kiteytyy se vaara, joka kohdistuu jäykäksi ja kapeaksi jääviin, suojaaviin roolimalleihin. ”Mä taivalsin toisten vaattein ja toisten leivin, pellen kaikki tahtoi siivelleen. Mä kyllästyin siihen kaikkeen, nyt heitän veivin, ja kahlaan kauas mereen ikuiseen.” Tunteet antavat arvokasta tietoa Robin Williamsin addiktioista, kuten päihdeongelmasta, tiedettiin, mutta masentunut puoli pysyi melko piilossa.
Masennus on Suomessa yleinen sairaus. Masentuneiden asiakkaiden kanssa psykoterapeutti Mikael Saarinen lähtee tutkimaan sitä, mihin suuntaan ihminen haluaa elämässään kulkea. – Oman unelman realisointi on usein tosi vaikeaa. Monen vastaus oman elämän suunnasta on kuin terveyslehden kannesta: haluan olla sporttinen ja syödä terveellisesti...  Moni on tyytymätön omaan tilaansa ja kokeilee kaikenlaisia keinoja, esimerkiksi kulutushysteriaa, sen sijaan että pysähtyisi ja rauhoittuisi. – Tunteet ovat meille aina arvokasta informaatiota, jota pitäisi osata käyttää. Kannattaa kysyä, mistä tämä tunteeni kertoo ja mikä on sen tarkoitus, eikä lääkitä tunteita pois tai alkaa vaikkapa oman elämänsä klovniksi, neuvoo Mikael Saarinen

 

takaisin ylös


Anna tunteen tulla ja mennä

Kodin kuvalehti
11.9.2014
(toim. Tarja Hirvasnoro)

Tunneihmisen tunteet ovat ihan samankokoisia kuin hillitse itsesi -tyypin. Ero on siinä, miten hän reagoi tunteeseensa. Häntä pännii, ärsyttää, ottaa päähän ja rasittaa. Hän ratkeaa riemusta, kiehuu vihasta, rypee murheessa. Oli kyse mistä tunteesta tahansa, se on suurta eikä totta vieköön jää hänen omaksi tiedokseen. Purkauksensa hän perustelee näin:
”Minkä minä sille voin? Olen tunneihminen.”
Ontuva selitys. Kaikilla meillä on samanlainen tunnejärjestelmä ja yhtä paljon tunteita, myös hillitte ittes -tyypeillä. Tunteita tarvitaan yhtä paljon kuin järkeäkin, sillä molemmat on tehty selviytymistä varten.
”Mielenkiintoisempaa on miettiä, miksi joku haluaa korostaa tunteidensa voimakkuutta. Taustalta kuultaa sosiaalinen viesti”, sanoo psykologi Mikael Saarinen, joka on väitellyt tohtoriksi tunneosaamisesta.
Ikävimmillään viesti on tämä: Koska olen tunneihminen (enkä siis voi itselleni mitään), saan käyttäytyä huonosti ja toisista piittaamatta.
Se kuulostaa samalta kuin jos sanoisi, että olen väkivaltainen ihminen, joten todennäköisesti hakkaan teidät ennen pitkää.
”Se on alibin hakemista. Sillä sälytetään kontrolli omasta käytöksestä muiden niskoille.”
Totuus piilee kuohun alla
Ei silti olla liian ankaria. Suomalaisessa kulttuurissa ei ole helppoa olla ulospäinsuuntautunut.
”Suomessa pidetään aikuisuutena sitä, että osaa tukahduttaa tunteitaan. Alexander Stubb on meille vähän överi, Jyrki Katainen jo parempi ja Sauli Niinistö suorastaan kansallinen malli syvine otsaryppyineen”, Mikael Saarinen sanoo.
Jos joku täällä rikkoo jäyhän jököttämisen kulttuuria, hänellä voi olla siihen sisäinen pakko. Temperamentti tulee syntymälahjana ja erottuu jo vauvoista: toiset hiiltyvät heti, jos maito myöhästyy, toiset sen kun köllöttävät.
Räiskyminen saattaa kuitenkin olla myös opittu tapa.
”Ehkä räiskyjä on kasvanut isossa sisaruslaumassa ja todennut, että huomiota saa ainoastaan pitämällä mekkalaa. Se on ollut lapsen selviytymiskeino. Aikuisella pitää olla muitakin tapoja toimia yhteisössä.”
Ongelmia tulee, kun ihminen keskittyy vain tunteeseen, joka hänet sillä hetkellä valtaa. Kuohun alle kätkeytyy jäävuorellinen muita tunteita, jotka jäävät käsittelemättä.
”Tekopirteys ja ylireippaus ovat monen työuupujan suojia siihen asti, että hän väsähtää kokonaan. Hän ei uskalla näyttää kielteisiä tunteita pelätessään, että muut eivät silloin pidä hänestä. Taustalla voi olla hylätyksi ja torjutuksi tulemisen kokemuksia, vihaa ja surua, joita hän ei ole pystynyt ilmaisemaan.”

Tee tunnetesti tästä

 

takaisin ylös


Mikael Saarinen Hyvä terveys-lehden psykologi-palstan kirjoittajaksi.

Hyvä terveys 5/2013
(toim. Marianne Riiali)

Puolison kanssa on meneillään iso kriisi. Töissä ahdistaa jatkuva kiire ja stressi. Pahan olon syynä voivat olla myös omat ongelmat, joita on vaikea tunnistaa. Nyt kun saisi jostain apua!
Hyvä terveys tarjoaa yhden väylän. Psykologit Mikael Saarinen ja Sanna Aulankoski vastaavat lukijoiden mieltä askarruttaviin kysymyksiin, jotka liittyvät ihmissuhteiden ja työelämän vaikeuksiin.
– Suomalaiset voivat pahoin työssä. On huonoa johtamista, kommunikointiongelmia, kiusaamista, konflikteja. Työtä on liikaa ja sitä tehdään niin tunnollisesti, että uuvutaan, Aulankoski sanoo.
Hän on ratkonut työpaikkojen kiistatilanteita kymmenisen vuotta. Yhtä pitkään ovat työllistäneet parisuhdeongelmat. Yhteistä pulmille on se, että apua haetaan yleensä silloin, kun omat konstit on käytetty. Työilmapiiri voi olla niin tulehtunut tai parisuhde niin jumissa, ettei enää pystytä juttelemaan.
– Moni pari kokee, että avoin keskustelu suhteen ensimmäisinä vuosina pilaa romanttisuuden. Jos puhe jää pois, ongelmia paetaan ja erotaan ehkä turhaan. Asioista voi puhua ilman, että suhteen taika katoaa.
Parikymmentä vuotta psykologina toiminut Mikael Saarinen on samoilla linjoilla.
– Kaipaamme aitoutta ja vastavuoroisuutta, kokemuksen siitä, että olemme yhteydessä toiseen. Nykyään sellainen ihmissuhde on yhä vaikeampi löytää tai saada kestämään. Moni potee yksinäisyyttä, vaikka milloinkaan ei ole ollut teknisesti ajatellen yhtä helppoa saada kontaktia ihmisiin, Saarinen sanoo.
Onneksi kynnys hakea apua on madaltunut. Ongelmiensa kanssa ei kannata jäädä yksin. Monesti terapeutin huomio asiakkaan lohduttomaltakin kuulostavaan tilanteeseen voi pistää isoja asioita liikkeelle. Solmut alkavat avautua kuin huomaamatta.
– Kysymyksillään ja kommenteillaan terapeutti voi saada herätettyä ihmisessä jonkin oivalluksen, joka vie häntä eteenpäin.  umpikujassa, Aulankoski sanoo.
Saarisen mukaan psykoterapeutti on kuin etsivä, jonka tehtävänä on löytää ratkaisu mielessä myllertävään pulmaan. 
– Palkitsevinta on yhteinen onnistuminen ja se, kun näen kriisien väistyvän.

 

takaisin ylös


Psykologit neuvovat: Näin helpotan stressiä

HS 4.4.2013
(toim. Laura Kytölä)

Hengitä ja ravistele

"Stressi varastoituu kehoon, eikä sitä voi pelkällä ajattelulla tyhjentää", sanoo tunneälyä tutkinut filosofian tohtori Mikael Saarinen. Hänen mukaansa paras tapa hallita stressiä on kehollinen harjoittelu, jossa autetaan kehoa stressin purkamisessa.Esimerkiksi stressaavasta tilanteesta selvinnyt koira ravistelee itseään päästä häntään. Samaan mekanismiin perustuvat TRE-stressinpurkuliikkeet (Tension Releasing Exercises). Liikkeet on kehittänyt yhdysvaltalainen traumapsykoterapeuttiDavid Berceli."Tekniikka vaatii taustatyön, mutta kun sen on oppinut, tulevat harjoitukset selkärangasta. Itse käytän paljon syvähengitysharjoitusta, jossa vedetään kolme kertaa voimakkaasti syvään henkeä ja päästetään se ulos kolmella syvällä huokaisulla."

 

takaisin ylös


Minkä ikäisenä kelpaisi työmarkkinoille?

Lue haastattelu tästä

 

takaisin ylös


Miehen juttu

Hyvä Terveys 2 / 2013
(toim. Tommi Lempinen)

Mitä mies miettii, kun vuodet karttuvat? Mikael Saarisen neuvoja siihen, mitä kolmen miehen isommille ja pienemmille murheille voisi tehdä.

Antti 27 v., opiskelija
Opiskeluelämästä työelämään siirtyminen tapahtuu monelle varsin huomaamattomasti kuten Antinkin tapauksessa. Pahimmillaan opiskelu ja palkkatyö ovat pitkään päällekkäin niin että yksilö tekee montaa työtä yhtä aikaa. Tämä niin kutsuttu multitasking ei uusien tutkimusten valossa ole kovin tehokasta ja lisäksi voi johtaa uupumuskehään, jossa mikään ei oikein tule kunnolla valmiiksi. Ammatillinen itsetunto kärsii ja kyynisyys lisääntyy; ollaan lähellä työuupumuskehää. Antti on vielä nuori ja hyvässä kunnossa, mutta voi omaksua nyt elämäntavan, joka on varsin kuluttava. Töitä tehdään liikkeessä, istutaan kokouksissa ja asutaan hotelleissa. Omat harrastukset, kuten urheilu, ovat jo saaneet jäädä tämän takia jäädä syrjään. Ihmissuhteistaan Antti ei puhu lainkaan: onko niin, että nekin ovat saaneet jäädä odottelemaan kaiken tekemisen tieltä? Antin olisi syytä pysähtyä pohtimaan sitä, mitä hän todella haluaa elämässään? Ja luoda kiireisiin päiviin hetkiä, joissa rauhoittaa niin mieli kuin kehokin. Viimeinen valveillaolo tunti pitäisi pyhittää mitään ekemättömyydelle jopa siinä määrin, että ei rasittaisi aivojaan edes lukemisella tai muunkaan median kuluttamisella. Yöunen riittävyys ja palauttaminen on myös asia, josta Antin on hyvä pitää huolta, jos aikoo rakentaa hyvinvointiaan tulevaisuudessa.
 
Niko 43 v., työelämässä
Niko tiedostaa, että moni asia hänen elämässään ei ole hyvin. Varoitusmerkkejä on koko kehossa ja mielessä. Tarinasta puuttuvat lähes täysin voimavaratekijät liikuntaa lukuunottamatta. Silti Niko ei tunnu välittävän riittävästi tästä vaan jatkaa samaan totuttuun tapaan, joka on ongelman alunperin aiheuttanutkin. Nikon vaikeuksia voi lähteä purkamaan oirekeskeisesti yksi ongelma/asiantuntija/auttaja kerrallaan: selkä, niska, paino, liikunnan vähyys, työmäärä, lepo, ärtyneisyys, muistiongelmat jne. En oikein usko, että tämä johtaisi kuitenkaan huomattavaan elämänlaadun paranemiseen. Ikävä kyllä suunniteltu Aslak-kuntoutuskin näyttäisi tuoreiden tutkimusten perusteella jopa huonontavan osallistujien työkykyä. Nikon elämäntapaa tällä hetkellä voisi kuvata melkein itsetuhoiseksi: hän tiedostaa että siinä on vaaransa, mutta jatkaa silti. Ilmeisesti kysymys siitä, mitä hän syvimmiltään elämältään haluaisi, on jäänyt vaille huomiota. Kun tätä kysymystä ei aktiivisesti pohdi ja pane täytäntöön, elämä voi helposti luisua Nikon kuvaamaan ”enempiä suunnittelematta” -moodiin. Olisiko nyt aika pysähtyä? Hyvä paikka sille voisi olla lyhytpsykoterapia, jossa oma tilannetta ja tulevaisuutta voisi rauhassa pohtia. Mikäli Niko ei pysähdy, on olemassa suuri vaara, että hän kokee pian vakavan työuupumuksen ja mahdollisesti masennusperiodinkin elämässään.
 
Mikko 66 v., eläkeläinen
Mikko tuntuu ratkaiseen työelämästä eläkkeelle siirtymisen varsin tasapainoisesti. Yksi keskeinen tekijä oman elämän pohtimiseen ja pysähtymiseen on ollut vakava sairastuminen. Siitä ei ilmeisesti ole jäänyt haittavaikutuksia luunottamatta pientä varovaisuutta sen suhteen, mitä saa tai ei saa tehdä infarktin jälkeen. Vanhasta työstään Mikko ei puhu mitään, joten työelämästä irroittautuminen on ilmeisesti sujunut mukavasti ja uutta mielekästä tekemistä on löytynyt tilalle. Ilmeisesti teatteriharrastus on vanha intohimo tai haave, koska se ei ole mikään perinteinen suomalaisen miehen eläkeharrastus. Taide tutkii elämän perimmäisiä kysymyksiä ja teatterin teossa siihen yhdistyy vielä yhdessä tekemisen hyödyt. Sosiaalisuus näkyy myös Mikon ja vaimon ajatuksessa muuttaa yhteisötaloon. Kaikkineen Mikon kirjoituksesta tulee tunne, että kaikki asiat ovat varsin tasapainoisesti eikä mitään sen kummempia toimenpiteitä ole tarvetta tehdä. Parisuhteestaan hän ei juuri kirjoita, joten ehkä sen elinvoimaisena pitäminen voisi myös olla tietoinen haaste eläkepäivillä. Miesten tunneherkkyys kun lisääntyy vanhetessa ja läheisen kumppanin, jonka kanssa jakaa asioita, merkitys vain korostuu. Kerrostaloasumisessa Mikon on myös syytä löytää mielekästä omakotitalon ylläpitämisen kaltaista tekemistä, mutta yleensä yhteisötaloissa onkin tätä varten kaikenlaista vapaaehtoistoimintaa ja puuhaa.

 

takaisin ylös


Leffaterapia vinkkejä MTV3:n Studio 55

(toim. Annimari Pasanen )

Leffaterapeutti kertoo: näin elokuvat hoitavat mieltä

Ahdistaako tai masentaako? Leffaterapiasta apua mielen ongelmiin! 

Leffaterapeutti varoittaa – tällaiset elokuvat voivat vahingoittaa mielenterveyttäsi 

 

takaisin ylös


Oletko superherkkä?

Kodin kuvalehti 24/2012
(toim. Anna Sillanpää)

Astut kokoushuoneeseen. Ennen kuin ehdit edes istahtaa, olet havainnut jo viisi asiaa: Huoneessa kaikuu. Pomolla ei ole ripsiväriä. Ilmastointi naksuu. Mikko mulkaisee Kaijaa. Sukkahousut kutittavat.
Jos näet, tunnet, kuulet, haistat, maistat ja huomaat enemmän kuin muut, saatat olla erityisen herkkä. Englanniksi sinulle on hienompikin määritelmä: olet HSP eli ”highly sensitive person”. Termin on kehittänyt amerikkalaistutkija Elaine N. Aron. Aronin tutkimusten mukaan jopa viidennes ihmisistä kuuluu erityisen herkkiin. Kyse ei ole lääketieteellisestä diagnoosista, vaan tietyistä persoonallisuuteen liittyvistä piirteistä.
–  Termi on kiistelty, ja tieteellistä tutkimusta siitä on vasta vähän. Itse uskon, että moni meistä omaa HSP-piirteitä. Käsite viittaa ihmisiin, joilla on taipumus monentyyppiseen aistimusten yliherkkyyteen. He vaistoavat toisten tunnetilat, mutta ovat herkkiä esimerkiksi myös monille elimistöä aktivoiville ravinto-aineille, kuten kofeiinille, psykologi Mikael Saarinen sanoo. Herkkyys on pitkälti perittyä, mutta vaikeiden lapsuuskokemusten on tutkittu vahvistavan piirrettä etenkin miehillä.

Testaa herkyytesi tästä

 

takaisin ylös


Töissä saa huutaa-joskus

 Taloussanomat 28.8.12
(toim. Outi Kokko)

Huusitko töissä? Annoitko tulla kaiken, mikä mättää ja vielä vähän päälle? Oletko tyytyväinen, vai hävettääkö sinua ja pelkäät maineesi menettämistä? Tässä asiantuntijain neuvot tilanteesta selviämiseen 

Lue lisää

 

takaisin ylös


Vaikene, se tekee hyvää

Hyvä Terveys 29.12.2011
(toim Milla Autio)

Meditointi puhdistaa kovalevyä ja vie aivot uusille urille. Siksi sitä käytetään myös kipuklinikalla ja terapiassa. Moni  meistä meditoi luonnostaan.
 Tuijotatko pilviä?
Oletko äskettäin pysähtynyt tuijottamaan pilviä? Ehkä kesällä enemmänkin.
– Alkeellisin meditaatio on varmasti ollut tuleen tuijottelua, miettii psykologi ja tutkija Mikael Saarinen.
– Aika usein lapsellekin tulee leikkiessä taukoja, jolloin hän vain on, lepää tai jotain, seisahtuu.
Meditaatiossa voi olla kyse myös jostain, mitä ihmiset tekevät luonnostaan. Kun heittää saunassa löylyä ja tunnustelee mitä siitä seuraa, niin silloin kyllä tietää olevansa lauteilla, eikä ihmeitä ajattele. 
– Tavallaan siinä nollataan. Puhdistetaan kovalevy ylimääräisestä, että voidaan jatkaa vähän leppoisammin ja levänneempänä, vastakohtana jatkuvalle stressaamiselle, ajattelulle ja touhuamiselle, Saarinen sanoo.
– Kun meditaatiossa opetellaan olemaan paremmin läsnä, pienistäkin asioista tulee merkityksellisiä. 
Mitäpä hyvää vielä? Kun ihminen rauhoittuu, havaintokenttä ja kognitiivinen kyky laajenevat. Silloin saa enemmän informaatiota ja pystyy paremmin muokkaamaan sitä. Se siitä kovalevyn puhdistamisesta. 
Kun rauhoittuu, niin elimistökin lepää ja saattaa jo hymyilyttää.
Mindfulness on antanut psykoterapian menetelmiin lisänsä 1980-luvulta lähtien. Esimerkiksi masennuksen ehkäisyssä meditaation käytöstä voi joidenkin tutkimusten mukaan olla hyötyä siinä missä lääkkeistä.
Masentuneella aivot ovat oppineet tietyn tavan reagoida, on tullut uria. Meditaatiossa saatetaan päästä niistä irti.

 

takaisin ylös


Tyhjä pöytä, tyhjä pää?

Kodin Kuvalehti, helmikuu 2012
(toim. Anna Sillanpää)

Sottapyttyily voi olla yritys viestiä muille, että olen tässä romahtamassa. Katsokaa mikä kaaos! Miten törkeät tiskit! Auttakaa!
Se voi olla myös keino eristäytyä. Kun ulkomaailma pelottaa, on helpointa käpertyä ajatukseen: ”Olisi kiva pyytää vieraita, mutta en voi, koska eteiseni tukkii romuvuori.”
Siksi lääkärien lempikysymys uuvahtaneille onkin: Jaksatko siivota?
Niin yksinkertainen otus ihminen ei kuitenkaan ole, että hänen sieluntilansa näkisi suoraan siivoustyylistä. Se ei estä siivousintoilijoita julistamasta: ”Sotkuinen pöytä, sotkuinen pää.” Eikä sottailijoita puolustautumasta: ”Tyhjä pöytä, tyhjä pää.”
– Sotkuisuutta ylitulkitaan helposti. Se ei viittaa aina psyykkisiin ongelmiin. Kyse voi olla myös ohimenevästä elämänvaiheesta, jolloin siisteys ei yksinkertaisesti kiinnosta, Saarinen muistuttaa.
Moni sinkku muuttuu supersiivoojaksi muutettuaan avoliittoon. Kun syntyy vauva, epäjärjestys voittaa jälleen.
Sotkea voi vain siitäkin ilosta, että pääsee rikkomaan normeja. Jos lapsena oli pakko suoristaa matonhapsut, saattaa janota aikuisena  pientä possuilua.
Kerran Mikael Saarisen vastaanotolle ilmestyi äiti, joka murehti teini-ikäisen tyttärensä siivotonta huonetta.
– Terapiakäynneillä keskityimme siihen, kuinka äiti pystyisi pitämään tyttärensä huoneen oven kiinni ja sietämään ajatuksen sotkusta. Tyttöhän halusi vain itsenäistyä, tehdä pesäeron vanhempiinsa. Kun nalkutus loppui, tytär alkoi siivota.
Jämptisti hujan hajan
Siivottomuus vaatii myös synnynnäisiä lahjoja.
Luontaisesti huoleton, innostuva ja kärsimätön ihminen syttyy harvoin imurointiin. Hän on taitava lykkäämään siivousta ja malttaa pyyhkäistä hanan, mutta tiskialtaan kohdalla kyllästyy ja innostuu jo jostain muusta.
Myös jännittyneisyys ja huolestuneisuus ovat persoonallisuudenpiirteitä, jotka yhdistävät synnynnäisiä sotkijoita.
– Muisti on yksilöllinen. Joku tarvitsee enemmän visuaalisia ärsykkeitä ja löytää tavaransa vain, jos ne ovat sikin sokin. Ihmisillä on omat luettelointijärjestelmänsä, jotka saattavat näyttää muiden silmissä sekasotkulta, Saarinen sanoo.
Kun päässä on sekasorto, järjestystä voidaan hakea myös toisesta ääripäästä: puunaamisesta. Pahimmillaan siivousvimma kehittyy pakko-oireeksi, josta irtautuminen vaatii ammattiapua.
– Vaikka hinkkaisit listat hammasharjalla, se ei tyydytä mitään keskeisiä elämäntarpeitasi. Onnellisuuden kannalta siivoaminen ei ole kovinkaan merkittävä asia.
Tärkein kysymys on: haittaako sotkuisuus elämääsi? Jos ei, haittaako se perheenjäseniäsi? Hukkuvatko tavarasi? Jos vastaus kysymyksiin on ei, olet tasapainoinen sottapytty.
Eroon siivouskammosta
1. Mieti, onko sotkuisuudesta sinulle mitään hyötyä. Parantaako se ihmissuhteitasi? Rentouttaako se? Ehditkö tehdä jotain hillittömän hauskaa ajalla, jonka nipistät siivoamisesta?
2. Päätä, että siivoat vain 15 minuuttia. Kun putsaat tiskialtaat ja peilit ja viet roskat, olet jo voiton puolella.
3. Muista, että ”inhoan siivoamista” on pelkkä ajatus. Ajatukset ovat vain sanoja, ne eivät estä sinua tarttumasta rättiin. Mieti, mitä konkreettista iloa saat siististä kodista. Kehtaisitko viimein pyytää kaverisi kylään?
4. Voit siivota, vaikka se tuntuisi vastenmieliseltä. Älä odota, että alat yhtäkkiä nauttia siivoamisesta, vaan kokeile tiskaamista hampaat irvessä. Palkitse itsesi ihanuuksilla.
5. Pyydä apua. Vaikka kotisi olisi sotku, sinä et ole sotku. Pyydä raivausavuksi luottoystäväsi, laita musiikki soimaan ja tarjoa herkkuja.
6. Älä tee siisteydestä elämää suurempaa asiaa. Siivoaminen on melko turhanpäiväistä touhua, mutta arvokasta elämääsi se helpottaa.

 

takaisin ylös


Kohti onnellista organisaatiota

 Voimavara 2/2011
(toim. Maija Rauha)

Mikael Saarinen on tutkinut tunneälyä, kirjoittanut tunnetaidoista ja valmentanut yksilöitä ja organisaatioita kohti parempaa tunneosaamista 1990-luvun puolivälistä asti. Tunneälyn käsite tunnetaan Saarisen mukaan johtamisvalmennuksessa ja työpaikoilla jo varsin hyvin ja tunneosaamisen kehittämisestä ollaan kiinnostuneita. Vasta harvalla työpaikalla on silti uskaltauduttu toimintaan tunnetaitojen puolesta ja resursoimaan tunneilmaston kehittämistyötä.
  Tunteita ilmaiseva organisaatio on Saarisen mukaan onnellisempi, tuottavampi ja tehokkaampi kuin sellainen, jossa tunteet lakaistaan maton alle. Työpaikoilla säästettäisiin valtavasti energiaa työntekoon, jos tunteita opittaisiin ilmaisemaan avoimesti ja rauhallisesti.
  Tunteet ja järki eivät ole vastakohtia. Saarisen mukaan aivotutkimus osoittaa, että ihmisen älyllinen kapasiteetti heikkenee voimakkaasti, jos tunteita tuottavat ja käsittelevät aivojen osat evät ole käytettävissä. 
  Johtajalle tunteet ovat tärkeä työväline ja tunnetaitojen hallinta osa ammattitaitoa. Pitäessään porukalle palopuhetta kick off -tilaisuudessa johtajan tulee olla innostava ja kannustava. Kielteisten tunteiden piilottaminen voi olla tarpeen esimerkiksi neuvottelutilanteissa. Joskus on myönteisetkin tunteet parempi pitää salassa oikeaan hetkeen asti.
  – Jos johtaja tapaa päivän aikana vain johtoryhmän jäseniä, hän ei pääse harjoituttamaan tunnetaitojaan kovin tehokkaasti. Ihmissuhteita on siihen yksinkertaisesti liian vähän, etenkin, kun otetaan huomioon Herra johtaja -ilmiö, jossa johtajaa säästetään aidoilta mielipiteiltä ja tunteenilmauksilta.
  Saarinen ehdottaa ratkaisuksi nykyistä suurempaa liikkuvuutta, jolloin ihmiset voisivat vaihtaa paikkoja myös organisaation tasolta toiselle. Tärkeintä työyhteisön tunneilmaston kehityksen kannalta olisi kuitenkin ottaa tunneosaaminen ja tasapainoisuus mukaan johtajien rekrytointikriteereihin. 

Lue Voimavara tästä

 

takaisin ylös


Ihminen katoaa tuottotavoitteen alle

Talous Sanomat 6-10/2011
(toim. Outi Kokko)

  Hyvinäkin aikoina Suomessa on puhuttu työn tehokkuudesta ja tuottavuudesta. Kehnompina aikoina puheet konkretisoituvat säästöiksi.
  – Kun kaikkialla perusviesti on, että kannattavuutta pitää parantaa ja tulostavoitteita kiristetään, ihmiset joutuvat miettimään omaa jaksamistaan, Kasvio sanoo.
  Tämä vaikuttaa ilmapiiriin, mikä nostaa esiin johtamisen. Työ- ja organisaatiopsykologi, filosofian tohtori ja Sensitiva-yrityksensä johtaja Mikael Saarinen sanoo, että johtaminen on yksi suurimmista työelämän ongelmakohdista.
  – Asiakeskeisyys ja ylirationaalisuuden tavoittelu on ongelma, sillä ihmiset eivät toimi rationaalisesti, vaan tunteet ohjaavat toimintaa, hän lisää.
  Saarisen mukaan tilanne näkyy niin yrityksissä kuin vaikkapa eduskunnan Kreikka-pähkäilyssä. Olivatpa kehykset tai rakenteet miten järkiperäisiä tahansa, ihmiset miettivät, mikä minusta on oikein ja oikeudenmukaista kannaltani. Kunkin näkemykset vaihtelevat, eivätkä juuri kohtaa.
  Saarisen mielestä peruskysymys on, mikä on laskennallisesti järkevää ja tavoiteltavaa ja mikä on järkevää ihmiselle? Hänestä juuri kukaan ei viitsi kysyä, mitä elämältä halutaan ja työelämässä tätä ei edes voi kysyä.
  – Yksioikoisesti kuvitellaan, että kaikki haluavat tuottoa.
  Tiettyyn rajaan asti on Saarisen mielestä mahdollista tavoitella tuottavuutta ja talouskasvua, mutta siitä voidaan joutua maksamaan aikamoinen hinta. Ihmiset ajautuvat arvotyhjiöön ja kuvittelevat, että ratkaisu on maaninen tekeminen.
  – Mania on yhteiskunnallemme suurempi riski kuin masennus, Saarinen sanoo.
 

 

takaisin ylös


Sori, oon myöhässä!

Me Naiset 14/2011
(toim. Elina Jäntti)

Miten usein olen joutunut käyttämään tuota lausetta. Olen hönkinyt sitä puhelimeen pinkoessani takki auki kohti bussipysäkkiä, läähättänyt sitä ystävilleni, työkavereille, joogaohjaajille ja luennoitsijoille ja tokaissut sen nolona lentokenttävirkailijalle, kun lähtöportin sulkeutumiseen on ollut minuutti aikaa. Olen krooninen myöhästelijä. Lähden tapaamisiin aina viime tingassa ja saavun paikalle lähes poikkeuksetta ainakin pari minuuttia yli sovitun ajan, usein paljon enemmänkin myöhässä. Jostain syystä en vain osaa hallita aikataulujani. 
   Olen kyllä yrittänyt parantaa tapani, esimerkiksi kääntänyt kelloja etuaikaan. Ei auta. Kun tiedän niiden olevan edellä, vetkuttelen ja teen kaikkea turhaa sen sijaan että lähtisin hyvissä ajoin. Niin, ”hyvissä ajoin” on minulle tuntematon käsite. Kadehdin ihmisiä, jotka kävelevät paikasta toiseen rauhallisesti ja istuskelevat juna-asemilla kahvilla odottelemassa lähtöä. Tähän on tultava muutos! En tykkää ainaisesta kiireen tunteesta, joka myöhästelystä aiheutuu. 
   Voisiko kasvatusta syyttää? Lapsuudessakin meidän perheessä reissuille ja menoihin lähdettiin aina hässäkässä ja viittä vaille. Ehkä koen ryntäillessäni turvallisuuden tunnetta? Psykologi Mikael Saarinen nyökyttelee: lapset oppivat vanhempien rytmin. Temperamenttikin vaikuttaa. – On nopeampia temperamentteja, jotka tarttuvat nopeasti toimeen, ja on hitaampia, joilla toiminnan käynnistäminen vaatii aikaa ja sulattelua, Saarinen selvittää. Tunnistan itseni jälkimmäiseksi. Toisaalta oma myöhästelyni tuntuu myös liittyvän siihen, että en tajua, miten paljon aikaa asioihin kuluu. Voikohan minulla olla jokin ajankäyttöön liittyvä hahmotushäiriö? Saarisen mielestä jokainen kykenee hahmottamaan aikaa, jos ajoissa oleminen on tärkeää. Sen sijaan luontainen vireystaso voi hankaloittaa aamun lähtemisiä: olen iltavirkku ja aamutorkku, ja monet kaltaisistani toimivat aamulla hitaammin. No, voihan sitä näinkin selitellä. 

Itsetutkiskelun paikka
Mikael Saarinen vinkkaa, että myöhästely on hyvä itsetutkiskelun paikka. Se voi kertoa meille itsestämme ja elämäntilanteestamme.
– Usein se paljastaa, mihin asioihin olemme aidosti sitoutuneita. Työkokouksista myöhästely on yleistä, koska ihmisen mieli toteuttaa niin sanottua välttämiskäyttäytymistä: alitajuntainen minä yrittää estää epämiellyttäviin tilanteisiin joutumista. Harvempi myöhästyy tilanteista, joita ihan oikeasti arvostaa, Saarinen sanoo. 
– Toisaalta patologinen myöhästelijä saattaa painia isompien asioiden kanssa. Jos myöhästely menee niin pitkälle, että sillä pilaa elämänsä, rikkoo ihmissuhteita tai työmahdollisuuksia, taustalla voi olla masennus.
Onneksi myöhästelyni ei ole ihan niin vakavaa. 
Välttämiskäyttäytymistä en allekirjoita ihan kaikissa tilanteissa – arvostanhan esimerkiksi ystäviäni, enkä haluaisi antaa heidän odottaa. Olisiko muita ehdotuksia?
– Nyky-yhteiskunnassa pyritään koko ajan äärimmäiseen tehokkuuteen. Myöhästely voi olla myös tapa vastustaa sitä, Saarinen pohtii. Nyt taisi osua naulan kantaan. 
Ahdistun, jos joudun aikatauluttamaan liikaa jopa vapaa-aikaani. Ehkä salaa ajattelen, että lepsu suhtautuminen kelloon on oma tapani kapinoida ylitehokkuutta vastaan. Haluan olla enemmänkin rento manjaana-ihminen kuin kellontarkka nipottaja.
Silti Saarinen kehottaa miettimään, kumpi on minulle tärkeämpää: oman minän toteuttaminen vai se, että en myöhästelyllä rasita läheisiäni ja muita kanssaihmisiä. Myöhästelyhän sekoittaa usein toistenkin ihmisten aikataulut. 
– Jos olet aina myöhässä, ihmiset eivät pidä sinua rentona vaan kaoottisena ja kiireisenä. 
Sitä en ainakaan halua.

 

takaisin ylös


Oma elämä leffassa

Me Naiset 47/2009
(toim. Elina Jäntti)
 
Kun on maailman piiskaama olo, kopeloiko käsi leffavuokraamon hyllyltä romanttisen komedian? 
Näin tekee moni. Elokuvassa voi paeta toiseen maailmaan, eikä tarvitse ajatella omia ahdistuksiaan. 
Leffaa voisi kuitenkin katsoa toisin: peilaten sen herättämiä tunteita omaan elämään. Tällöin elokuva voi toimia terapeuttisena välineenä.
   – Elokuvan aiheuttamat tunnereaktiot voivat paljastaa omia tunnelukkoja ja antaa vastauksia elämän ongelmatilanteissa. Terapeuttinen leffan katselu vaatii kuitenkin sen, että tunteet tunnistaa ja ymmärtää, sanoo psykoterapeutti Mikael Saarinen, joka julkaisi muutama vuosi sitten kirjan Leffaterapia.
   Leffaterapiaa voi harrastaa kuka vain kotisohvallaan, mutta se vaatii hiukan aktiivisuutta. Ensin on pohdittava, mihin teemaan haluaisi saada vastauksia ja valittava elokuva etukäteen teeman perusteella. Esimerkiksi eron keskellä menettämiseen ja luopumiseen liittyvät teemat voivat auttaa. Yksinäisille Saarinen suosittelee voimaannuttavia ja itsetuntoa kohottavia elokuvia.
    – Leffan jälkeen on kysyttävä itseltään tiettyjä kysymyksiä: esimerkiksi sitä, miksi samaistuu tiettyyn henkilöön. 
On myös elokuvia, joita ei kannata katsoa tietyissä tilanteissa. Jos mieli on alakuloinen, kaikkein kamalimpia suruleffoja Saarinen ei suosittele. Jos surussa mässäilystä haluaa eroon, tunteen pitää korvautua toisenlaisella.

Mieti leffan jälkeen 
- Mikä elokuvassa kosketti? 
- Miten teema liittyy omaan elämäntilanteeseen? Mitä tunnereaktioni kertovat omasta elämästäni? 
- Mihin henkilöön samaistuin ja miksi? Pystyisinkö samaistumaan sellaiseen henkilöön, jonka toimintatavat auttaisivat itseäni eteenpäin?
 
Leffaterapeutti suosittelee: 
1. Erokriisiin 
Rakkautta vain (ohj. Richard Curtis) 
”Haavoittuneita ihmisiä ja pariskuntia erilaisissa tilanteissa. Lohduttaa ja näyttää, että muutkin ihmiset ottavat suhteissaan riskejä: aina se ei toimi, mutta elämää on silti. Eronneille suosittelen myös Bergmanin Kohtauksia eräästä avioliitosta.”
2. Rohkaisuksi 
Up – Kohti korkeuksia (ohj. Pete Docter) 
”Muistuttaa, että elämässä pitäisi toteuttaa unelmia, kun on sen aika eikä vasta eläkkeellä.” 
3. Menettämisen pelkoon 
Äideistä parhain (ohj. Klaus Härö) 
”Tarina siitä, millaista on tulla hylätyksi. Antaa vahvasti toivoa siitä, että ihminen voi hylkäämisestä huolimatta selvitä.”
4. Sairauspaniikkiin 
Inho (ohj. Roman Polanski) 
”Naisille, jotka pelkäävät sairastumista tai sekoamista. Jokaisen pitäisi katsoa kauhuelokuvia ymmärtääkseen, että elämä on myös pelottavaa ja kaikkea ei voi hallita.”

 

takaisin ylös


Aivojen tärkein tehtävä on pitää TUNTEET PELISSÄ

APU 42/2008
(toim. Taru Jussila)

Tunteet ovat elintärkeä kehomme viestintäjärjestelmä.Niitä kannattaa kuunnella. Muistathan, että tunteesi näkyvät ruumiinkielessäsi. Tiedätkö minkälaisia viestejä
tämä kielesi lähettää keskustelukumppaneillesi?

1. oppitunti:

Ymmärrä tunteiden keskeinen merkitys

Tunteet ovat keskeisin tapamme saada tietoa itsestämme ja ympäristöstämme. Ne ovat elämän suola ja sen värit; elämämme perusta ja motivaatiomme. Ilman tunteita elämä on tylsää ja merkityksetöntä.

– Ajatukset ovat aivojemme kuorikerroksen toimintaa, mutta tunteet ovat huomattavasti alkukantaisempi osa meitä. Tunteet aktivoituvat ennen ajatuksia. Niitä voi viritä tiedostamattomina ja vasta jossain vaiheessa tulemme niistä tietoisiksi, selittää psykologi Mikael Saarinen.

Tunteet eivät siis ole mikään ajatusten sivutuote tai olemassa pelkkää tunteilua varten. Ne ovat päätuote, joiden avulla selviydymme ja saavutamme tavoitteemme.

Tunteet saavat meidät toimimaan, ja niistä seuraa kehollisia reaktioita. Nimenomaan aivojemme tunneaivo-osa reagoi esimerkiksi vaaraan ensimmäisenä. Tämä tapahtuu ennen kuin harmaa aivokuoremme edes tulee tietoiseksi mahdollisesta vaarasta.

– Me siis ensin tunnemme ja sitten vasta näemme sekä alamme tehdä tulkintoja.

Perustunteet ilmaistaan kaikkialla maailmassa samoin. Näitä perustunteita ovat tyytyväisyys, ilo, suru, viha, hämmästys, inho ja pelko. Jopa eläimet tunnistavat nämä tunteet.

Tunteissa ja niiden kokemisessa on ja ei ole sukupuolieroja. Tuoreiden tutkimusten valossa naisten ja miesten tunnemekanismit ovat hyvin samankaltaiset. Ilmaisemme, käytämme ja säätelemme niitä kuitenkin hiukan eri tavalla. Miehet tyypillisesti ovat etevämpiä tarkastelemaan tunteitaan etäämpää ja säätelemään niitä. Naiset puolestaan havainnoivat ja ilmaisevat tunteitaan paremmin.

2. oppitunti

Hyödy tunteiden tunnistamisesta

Kykymme käyttää tunteita oikein ja oikeassa paikassa on heikentynyt.

– Nykyinen elämäntyyli ja sosiaaliset yhteisöt kannustavat ihmisiä peittämään tunteitaan, varsinkin häpeää, pelkoa ja suuttumusta. Tällä on pitkät juuret; jo muinaiset filosofit opettivat meille, että on hyve hallita tunteensa ja käyttää puhdasta järkeä. Jopa 50–60-luvulle saakka tunteita pidettiin aivotoiminnan häiriöinä, kertoo psykologi Mikael Saarinen.

Olemme kaiken kaikkiaan vieraantuneet omasta kehostamme ja luonnollisista tervehtymiskeinoistamme. Saarinen uskoo, että tämä koskee etenkin psyykkisiä ongelmiamme.

Tunteillensa tilan antaminen vaatii asennemuutosta; pysähtymistä aistimaan, mitä omassa kehossa ja mielessä on vireillä.

–Tämän pohjalta voi sitten tehdä järkeviä johtopäätöksiä toimintansa tueksi.

Saarinen muistuttaa, että ajatukset eivät ohjaa ihmislaitetta, vaan tunteet. Ihminen ei edes voi olla hyvä ja luova ajattelija ilman tunteita.

– Todistetusti on osoitettu, että henkilöillä, joilla aivojen tunneosa on vaurioitunut, on myös heikentynyt kyky ajatella ja ratkaista ongelmia.

Hyvän olon saavuttaminen yksistään vaatii, että hyväksyy tunteet osaksi itseään. Tunteiden tukahduttaminen johtaa heikentyneeseen toimintaan, samoin niihin jumiutuminen. Niihin ei kannata jumiutua, niitä tulee ja menee.

Tunteitansa ei voi hallita, mutta niitä voi treenata. Tunneosaamistaan treenaamalla elämä maistuu paremmalta ja sosiaalinen kanssakäyminen toistenkin kanssa paranee.

– Tunnetasapainolla on todistetusti myös terveydellistä merkitystä. Tasapaino ehkäisee muun muassa sydän- ja verisuonisairauksia, stressiä ja masennusta, Saarinen luettelee.

Harjoitus A:

Lihastestaus

Nosta kätesi hartioiden tasolle vaakatasoon. Pyydä kumppania tai ystävää painamaan kättäsi hyvin kevyesti alaspäin. Älä päästä kättä vaakatasoa alemmaksi.

Ajattele ensin jotain myönteistä asiaa. Mieti heti sen perään jotain kiusallista asiaa.

Huomaatko kätesi vahvuudessa eroa?

Voit myös kokeilla saman sanomalla: Minun nimeni on (oikea nimesi). Ja heti perään valehdellen: Minun nimeni on (keksitty nimi).

Tyypillistä on, että käden vahvuus/paino vaihtelee, koska valehtelusta ja koisallisen asian ajattelemisesta seuraa kehollinen reaktio.

Harjoitus B:

Taputteluterapia

Kokeile tätä rauhoittumismenetelmää, jos olet esimerkiksi pattitilanteessa

Taputa kevyesti kämmensyrjääsi (pikkusormen ja ranteen välistä aluetta) toisen käden sormillasi noin minuutin ajan.

Sano samalla kolme kertaa ääneen: "Vaikka minulla onkin tämä ongelma (nimeä ongelmasi), hyväksyn itseni syvällisesti ja täysin."

Tunteet vaikuttavat kehollisia reaktioita, mutta myös kehoomme vaikuttamalla, voimme vaikuttaa tunteisiimme. Taputteluterapia on laajalti tunnustettu terapia-ala, jossa akupunktiopisteitä taputtelemalla pyritään vaikuttamaan emotionaalisiin ongelmiin. Ideana on, että omia tunnereaktioitansa voi kontrolloida kehonsa energiavirtauksia säätelemällä.

Taputteluterapia on auttanut useita ihmisiä, mutta sen toimintamekanismista kiistellään: Onko se psykologinen? Vai vaikuttaako taputtelu todella sisällämme kulkeviin energiavirtauksiin?

Taputteluterapiaan voi nyt tutustua suomeksi Saarisen ja Juha Siiran kirjoittaman teoksen avulla: Tunnetreenillä tasapainoon – Harjoituksia ja tekniikoita keholle ja mielelle.

Harjoitukset A ja B on lainattu kyseisestä uutuusteoksesta.

 

takaisin ylös


Elokuva parantaa

Seura 12-3/2008
(toim. Päivi Mäkinen)

Elokuvaterapia auttaa käsittelemään vaikeita asioita ja synnyttää vuorovaikutusta.

Elokuvan katsominen irrottaa hetkeksi arjesta ja rentouttaa. Psykoterapian välineenä se synnyttää vuorovaikutusta ja auttaa käsittelemään vaikeita ja ehkä tiedostamattomiakin asioita.
”Voi olla helpompi puhua siitä, kuinka vaikeaa jollakin elokuvan henkilöllä on kuin alkaa heti puhua omista vaikeuksistaan”, sanoo helsinkiläinen psykologi, psykoterapeutti Mikael Saarinen.
Itselle vaikeiden tai ”kiellettyjen” tunteiden käsittely voi olla elokuvan kautta helpompaa: elokuvateatterin pimeydessä tai turvallisella kotisohvalla on helppo esimerkiksi itkeä.
”Tunteiden kokemisesta askel eteenpäin on pohtia, mistä ja miksi vahva reaktio kuten liikuttuminen tuli ja mitä siitä voisi oppia”, sanoo Saarinen.
 
Elokuva koskettaa ja vaikuttaa katsojaansa monella tasolla. ”Siinä on kuva ja ääni, ja pimeässä salissa voimme keskittyä. Katsoessa rationaaliset rajat katoavat: dramaattisissa kohtauksissa ei ajatella, että tuo on vain elokuvaa, vaan samaistutaan henkilöihin ja eläydytään tapahtumiin”, sanoo Saarinen.
Elokuvan katsominen käynnistää peilimekanismin ja avaa kanavan tunnemaailmaan.
”Katsoessa toistetaan nähtyjä tunteita ja lisätään niihin omat. Katsomisen vaikeus piilee siinä, miten yhtä aikaa eläytyä ja pohtia, miksi jokin nähty itkettää, jännittää tai tuntuu vastenmieliseltä”, hän sanoo. Elokuvia voi käyttää myös voimavarana. Niillä voi kannustaa itseään ja hakea tiettyä positiivista tunnetilaa.
Jokainen kokee elokuvan omalla tavallaan, eikä yksikään filmi herätä kaikissa samanlaisia tuntemuksia. Esimerkiksi Quentin Tarantinon Kill Bill –elokuvat jakavat yleisön täysin kahtia: toiset paheksuvat tappamista ja väkivallalla mässäilyä, toisten mielestä taas kyseessä on mahtavista ja voimakkaista teoksista.
 
Terapiamuotona elokuvaterapia on esimerkiksi musiikki- tai kuvataideterapiaa paljon marginaalisempi.
”Siihen ei ole koulutusta Suomessa eikä elokuvaterapia ole akateemisen psykoterapian koulutusmuoto. Elokuvilla on akateemisissa piireissä vielä vähän roskan leima eikä niitä pidetä yhtä lailla taiteena”, Saarinen sanoo.
Vastaanotoilla kyllä hänen mielestään puhutaan paljon mediasta, televisiosta ja elokuvista, mutta ei tietoisesti käytetä kovin paljon elokuvaa terapiavälineenä. Elokuvaa katsomalla ei voida tuottaa jotain yhdessä samalla tavalla kuin muissa taideterapioissa. Lisäksi se vaatii aikaa.
”Tarvittaisiin kolmen tunnin sessio, kun ensin katsottaisiin elokuva ja sitten puhuttaisiin siitä”, sanoo Saarinen. Katkelmia elokuvista hän on kyllä näyttänyt vastaanotolla ja valmennustilaisuuksissa. Vastaanotto on ollut hyvä. ”Elokuva avaa tunnekanavan pohtimiselle ja puhumiselle tavalla, johon luennoitsijalla ei ole mahdollisuutta.”

 

takaisin ylös


Naura, kun naurattaa -itke, kun itkettää!

Lamboree 3/2008
(toim. Terhi Hollo)

Suomalaiset työpaikat ovat täynnä viilipyttyjä ja pokerinaamoja. Tunneälyä tutkineen psykologin mielestä tunneilmaisussamme olisi rutkasti parantamisen varaa.

ME SUOMALAISET opimme jo koulussa, että voimakkaat tunteet on viisainta kätkeä. Vahvojen tunneilmaisujen lupakirjoja myönnetään yhteiskunnassamme lähinnä Tommi Tabermannin tai Jouko Turkan kaltaisille persoonille. Psykologi Mikael Saarisen mielestä kyseinen lupakirja kuuluisi ihan jokaiselle suomalaiselle siinä missä Kela-korttikin. – Työpaikoille pitäisi luoda ilmapiiri, jossa tunteet nähdään tärkeinä resursseina. Tutkimuksetkin osoittavat, että jos tunteille ei anneta tilaa ja suhde työn tekemiseen on täysin neutraali, se heijastuu negatiivisesti tuloksiin. Työpaikasta ei tarvitse tehdä terapialaitosta, mutta avoimella tunneilmaisulla viidakkorummut ja jauhamiset vähenisivät, ja ihmiset suhtautuisivat inhimillisemmin työnantajaansa, Saarinen toteaa.

SAARINEN ON HUOMANNUT, että suomalaista työkulttuuria värittää tietynlainen raskaus ja ilottomuus. Vaikka ihmiset eivät olisikaan huonoissa fiiliksissä, työtä tehdään varmuuden vuoksi vakavin ilmein, sillä koko ajan on saavutettava ja suoritettava. Myönteisyys ja onnellisuuden näyttäminen tulkitaan helposti niin, että ihminen ei ole paneutunut työhönsä, ja henkilön uskottavuuskin voi kärsiä. Nykypäivänä kiireestä on tullut oiva keppihevonen. Kun ollaan koko ajan kiireisiä, voi kaiken peittää näppärästi kiireen alle, myös tunteet. Asiantuntijan mielestä tunteidensa torpedoija liikkuu vaarallisilla vesillä. – Tunteita ei voi estää tulemasta. Kaikki tunteet ovat joka tapauksessa ihmisen kehossa työpaikallakin. Miksei niiden siis antaisi näkyä, jolloin ne menisivät myös nopeammin ohi? Kun ihmiset tukahduttavat tunteitaan, ne säilyvät ja leviävät tiedostamattomasti työyhteisössä.

TUNTEENSA VAPAASTI näyttävä saa useimmiten muilta empatiaa ja ymmär-
rystä. Jos taas tunneilmaisua leimaa peittely ja salamyhkäisyys, toiset keskittyvät miettimään, mikä tuota vaivaa, eivätkä ehkä halua olla kyseisen henkilön kanssa tekemisissä. Tunteiden peittelystä tehdään rajujakin tulkintoja, jotka ovat usein vääriä. Tunteet vaikuttavat meihin koko ajan kokonaisvaltaisesti – halusimme tai emme – ja niillä on suuri merkitys työmotivaatioon. Jos työ ei tuota myönteisiä tunteita, ja työyhteisössä jurnutetaan kielteisyyden kehässä, on työpaikkaan vaikea sitoutua. Mitä enemmän sisällä on kielteisiä tunteita, sitä kuluttavampaa ja stressaavampaa työn tekeminen on. Huomiokyky kapenee, ongelmanratkaisukyky ja luovuus vähenevät. – Ajatuksemme pyrkivät aina kohti mielihyvää ja tasapainoa, joten jos niitä ei saada työstä, siirrymme ajatuksissammekin helposti toisaalle ja työteho laskee. On hyvä muistaa, ettei ole olemassa kielteisiä ja myönteisiä tunteita, on vain tunteita, joita koemme eri tavalla. Ei ole mitään standardeja, joiden mukaan ihmiset suhtautuisivat asioihin samalla tavalla. väistämättä rooleja, jotka ikään kuin ohjaavat tunneilmaisuamme. Yhteisössä on aina ilopillerinsä ja ikuiset murjottajansa. Saarinen huomauttaa, että molemmat roolit ovat kantajilleen raskaita, sillä jokaisella tulisi olla oikeus koko tunneskaalaan

 

takaisin ylös


Testasimme tekniikan

Me naiset 24/2008
(toim. Maija Kangasluoma)

Istun yksin olohuoneessa ja höpötän: "Vaikka olen ahdistunut, hyväksyn itseni syvästi". Käyn läpi ahdistuksen hoitoon tarkoitettua taputtelusarjaa, ja aluksi läpi tunkee lähinnä hölmö olo. Harjoituksen kannalta on tärkeää, että ahdistukseensa virittäytyy mahdollisimman yksityiskohtaisesti: miltä se tuntuu kehossa ja mielessä.

Aluksi omaan olotilaan on kuitenkin vaikea keskittyä, sillä harjoituksen vaiheiden ja taputtelupisteiden opettelu vie aikansa. Kirjan ohjeita täytyy vilkuilla tavan takaa. Ahdistuksen voimakkuutta - ja varsinkin sen muutosta - on myös yllättävän hankala arvioida. Joudun käymään sarjan läpi pari kertaa, mutta samalla se alkaa sujua luontevammin.

Taputtelun jälkeen olo tuntuu kuin tuntuukin keveämmältä. Ehkä se johtuu siitä, että joskus tekee hyvää rauhoittua, hengittää syvään ja keskittyä omiin tunteisiinsa. Mene ja tiedä, mutta kiva, että olo paranee.

 

takaisin ylös


sensitiva_logo
arkisto etusivu yhteystiedot